Finnjamboree Kajo

Tulevana kesänä on kaksi kesäleiriä! Alkukesästä on Mavan oma sudenpentu-seikkailijaleiri ja heinäkuun lopulla finnjamboree. Erityisesti 22.7.2005–31.7.2009 välillä syntyneitä koskee myös osio kesällä 2023 Etelä-Koreassa järjestettävästä maailmanjamboreesta.

Merkitse lisäksi kalenteriin jo lauantai 11.6., jolloin vietämme Mavan 40-vuotisjuhlia koko lippukunnan voimin sudenpentu-seikkailijaleirin yhteydessä.

Finnjamboree Kajo 15.-23.7.2022

Kajo on Suomen Partiolaisten järjestämä kahdeksas suurleiri eri Finnjamboree, joka kerää tuhansia partiolaisia Evon metsiin niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Poikkeuksellisten partiokesien jälkeen on aivan mahtavaa päästä taas keskelle leirielämää, partioystäviä ja unohtumattomia yhteisiä elämyksiä. Kajon telttakaupunki kohoaa Evon leirialueelle lähelle Hämeenlinnaa 15.–23.7.2022 ja sinne suuntaavat myös mavalaiset ikävuodesta 2010 ylöspäin! Mastonvartijat yöpyvät leirillä samassa leirilippukunnassa kuin lähialueen naapurilippukunnat Karhunvartijat ja Kaskenpolttajat. Leirilippukunnanjohtajana toimii meidän oma lippukunnanjohtajamme Anna!

Mahdollistamme lippukuntana vuonna 2010 syntyneille lähdön Kajolle, mutta he ovat myös kohderyhmää lippukunnan omalla sudenpentu-seikkailijaleirillä. Perheissä kannattaa keskustella siitä, pärjääkö leiriläinen yli viikon kestävällä leirillä, jossa toimitaan ja kuljetaan jo melko itsenäisesti tuhansien partiolaisten joukossa. Leirilippukunnassa on tietysti tuttuja aikuisia ja ohjelmissa ollaan omien kavereiden kanssa! Mahdollista on myös osallistuminen molemmille kesän leireille.

Täältä pääset lukemaan lisää leiristä: https://kajo2022.fi/osallistujille/

Leirimaksu

Kajon leirimaksu on 250€ ja se maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Lippukunta maksaa bussikuljetukset ja sen lisäksi jokaista Kajolle lähtevää tuetaan 20€, jolloin leirimaksusta jää maksettavaksi 230€. Tukisumma haetaan jälkikäteen lippukunnan kululaskujärjestelmän kautta mava.kululaskut.fi. Maksettuasi leirimaksun voit hakea 20€ tuen joko sähköpostiin saapunutta ilmoittautumisvahvistusta tai verkkopankin kuittia vastaan. Syötä mava.kululaskut.fi -sivulle omat tietosi, paina +Uusi kulu, valitse kululuokaksi Leirikulut, syötä summaksi 20€ ja liitä kuitti. Tukisumma tulee tilille noin 1-2 viikon kuluessa.

Ilmoittautuessa maksetaan siis koko 250€ leirimaksu! Leirimaksuun voi hakea stipendiä ilmoittautumisen yhteydessä taloudellisin ja sosiaalisin perustein. Mikäli hakee stipendiä, ei leirimaksua tarvitse maksaa vielä ilmoittautumisen yhteydessä. Jos stipendipäätös on kielteinen tai alennettu, voi leiriosallistumisen vielä perua maksutta. Lisää tietoa stipendeistä: https://kajo2022.fi/osallistujille/ilmoittautuminen/stipendit/

Vanhempainilta to 27.1. klo 18

Järjestämme Kajo-vanhempainillan Teamsissa torstaina 27.1. klo 18 alkaen. Kuulet vanhempainillassa muuan muassa leirielämästä, ohjelmasta, tapahtuman hinnan muodostumisesta sekä vanhempien ikäkausien kohdalla pesteistä. Vanhempainiltaan ei tarvitse erikseen ilmoittautua vaan linkin löydät tästä: https://teams.microsoft.com/l/meetup-join/19%3ameeting_NGI5YjM2YzUtNDM0ZC00ZDUyLWJiYTEtZTA0ODEzMmNiMTZl%40thread.v2/0?context=%7b%22Tid%22%3a%224721e731-b843-4f2d-9db0-d98197eeca06%22%2c%22Oid%22%3a%22ed4ddc13-00f4-49b0-b42f-4c420ffa7c27%22%7d
Jos et pääse liittymään Teamsiin esim. teknisten ongelmien vuoksi, soita tai laita viestiä Hansulle (0442198729).

Ilmoittautuminen 2.2. saakka!

Kajolle voi ilmoittautua 2.2. saakka osoitteessa: https://kuksa.partio.fi/kotisivut/login.aspx?Id=32171

Ilmoittautuessa kannattaa pitää auki ilmoittautumisohjetta https://kajo2022.fi/osallistujille/ilmoittautuminen/, joka selventää ja tukee ilmoittautumislomakkeen täyttämistä. Ethän jätä ilmoittautumista viimeiseen iltaan, koska silloin voi olla enää vaikeaa saada apua esimerkiksi PartioID:n käytön kanssa! Tarvittaessa apua ilmoittautumiseen saat jäsenrekisterinhoitajaltamme Larissa “Laija” Olasvuorelta (larissa.olasvuori@gmail.com / 050 547 3090).

Muista nämä!

  • Ilmoittautuminen tehdään Kuksassa ja siihen tarvitaan PartioID. Huoltajat ilmoittavat alle 18-vuotiaat partiolaiset leirille, yli 18-vuotiaat hoitavat ilmoittautumisen itse. Ei-partiolaiset pääsevät ilmoittautumaan ilman PartioID:tä saman ilmoittautumislinkin kautta. Ilmoittautumislinkki sekä tietoja ilmoittautumisesta löytyy Kajon verkkosivuilta.
  • Leirimaksu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä – kaikki tarkat tiedot maksutavoista sekä tiedon hinnoista löydät Kajon verkkosivuilta. Leirin osallistumismaksu maksetaan Paytrail-maksupalvelun kautta. Maksutavaksi voi valita yleisimpien Suomessa toimivien pankkien verkkopankkimaksun, luottokorttimaksun, MobilePay-maksun tai laskun/osamaksun.
  • Ole tarkkana, että kaikki ilmoitettavan henkilön tiedot ovat oikein. Omia terveystietoja sekä ruokavaliotietoja voi käydä muokkaamaassa 31.3. saakka.
  • Hyväksy ilmoittautumis-, osallistumis- ja peruutusehdot. Ehdot koskevat kaikkia leirille osallistujia. Ehdot löydät myös kokonaisuudessaan Kajon verkkosivuilta.
  • Kajolla on myös kesätyö-, varusmies- ja siviilipalvelusturva eli oikeus leiriosallistumisen perumiseen tai osallistumisajan lyhentämiseen kesätyön tai palveluksen osuessa leirin päälle. Takuu on voimassa 15.5.2022 asti. Lisäksi saavutettavuustakuu oikeuttaa leiriosallistumisen perumiseen tilanteessa, jossa leiriläisellä on saavutettavuuteen liittyvä tarve, jota Kajon leiriorganisaation ei yrityksistä huolimatta pysty täyttämään.
  • Voit hakea stipendiä leiri-ilmoittautumisen yhteydessä. Tieto stipendin myöntämisestä ilmoitetaan osallistujalle viimeistään 1.4.2022.
  • Leiri-ilmoittautuminen tulee voimaan vasta kun maksu on maksettu onnistuneesti.

Maailmanjamboree Etelä-Koreassa 1.-12.8.2023

Ilmoittautuminen maailmanjamboreelle on alkanut! Seuraava maailmanjamboree järjestetään Etelä-Korean SaeManGeumissa 1.8–12.8.2023. Leiriläiseksi voivat osallistua kaikki 22.7.2005–31.7.2009 välillä syntyneet ja ISTiksi (palvelutehtävään) leirille voivat osallistua 18–22-vuotiaat.

Lähde Suomen joukkueen kanssa Etelä-Koreaan kokemaan maailman suurin partioleiri ja sukella kanssamme jamboreefiilikseen! Muistatko, kuinka mahtavaa on olla isolla leirillä? Nyt kerro se fiilis moninkertaiseksi, sillä Koreaan odotetaan noin 50 000 partiolaista. Ilmoittautuminen leirille on käynnissä 28.2.2022 asti.

Matkapaketiksi voit valita joko pelkän jamboreematkan, jamboreematkan oheismatkalla tai ISTien omatoimimatkan. Leirimaksun ensimmäinen osa (noin 500 €) tulee maksaa ilmoittautumisen yhteydessä. Varainkeruuseen liittyvissä asioissa kannattaa olla kuulolla!

Seuraa jamboreeta Facebookissa ja Instagramissa.

Mastonvartijoista on ollut selkeää kiinnostusta leiriä kohtaan ja toivommekin isoa yhteistä porukkaa omista joukoistamme <3. Viimeksi Yhdysvalloissa järjestetyllä Jamboreella oli neljä osallistujaa Mavasta. Jos porukkaa ilmoittautuu Mavasta enemmän, voimme järjestää yhteistä varainkeruuta. Jos leiri kiinnostaa ja haluat tietää siitä lisää tai mietit, keitä muita on ehkä lähdössä, ole yhteyksissä vaikka Laijaan (larissa.olasvuori@gmail.com / 050-5473090).

Täältä pääset lukemaan lisää leiristä, matkapaketeista ja hinnoista: https://www.partio.fi/nyt/jamboree2023/